Tampereen 46. Valoviikkojen keulakuvaksi eli Valon neidoksi on valittu Noora Mäcklin, 23-vuotias opiskelija Ylöjärveltä. Noora kukitettiin ASTA Koti 2011 -messuilla järjestetyssä finaalissa lauantaina Tampereella.
Tasaväkisen kilpailun ratkaisi Nooran hyväksi hänen hurmaava hymynsä ja pirteä olemuksensa. Tuomaristo mainitsi perusteluissaan hänen eduikseen myös lämpimän läsnäolon tunteen.
– Hän esiintyi luontevasti ja hänen valoisa mielensä vakuutti tuomariston. Uskomme hänen tuovan iloa mukanaan vanhainkotivierailuille, kertoi tuomariston puheenjohtaja Ville Keskinen.
Sosionomin opintoja viimeistelevä, musiikkia ja ratsastusta harrastava Noora haluaa Valon neitona saada ihmiset hyvälle mielelle. Mummon valmistama jauhelihaperunalaatikko on hänen herkkuaan ja Taru sormusten herrasta lempielokuva. Valoviikkojen valokuvioista mieluisimpia hänelle ovat Muumit.
Noora sai palkinnoksi 500 euron lahjakortin valitsemaansa Tampere Tunnetuksi ry:n jäsenliikkeeseen, VIP-kortin Tampereen Messut Oy:n vuoden 2012 messuille, Nokian Sähkötalon 100 euron lahjakortin, Iittalan tuotepalkinnon sekä Moro-kassin, jossa oli mm. Finlaysonin tuotteita.
Uusi Valon neito Noora aloittaa vuoden kestävän pestinsä juontamalla Valoviikkojen avajaiset sunnuntaina 30.10. Hän on mukana myös Tampereen joulun avauksessa ja jouluparaatissa sunnuntaina 20.11. Lisäksi hän vierailee lukuisissa vanhainkodeissa vieden valon iloa heille, jotka eivät enää pääse Valoviikkojen valoja kaupungille itse ihastelemaan. Myös yritykset ja tapahtumien järjestäjät voivat pyytää häntä tilaisuuksiinsa valon ja ilon luojaksi ja pr-henkilöksi.
ASTA Koti -messuilla käydyn finaalin tuomaristoon kuuluivat: Ville Keskinen, myyntijohtaja, Tampereen Messut Oy; Kalle Räsänen, ravintoloitsija ja Pirkanmaan MaRan puheenjohtaja, Tampere Tunnetuksi ry:n hallituksen jäsen; Jari Mylläri, tuottaja, Aamulehti/Moro-viikkolehti; Melinda Sulkama, Valon neito 2010, joka myös juonsi finaalin.
Aamulehti/Moron lukijoiden suosikkitytöksi valittiin ehdokas numero 3. Sofia Mäki-Ontto keräsi noin 30 % kaikista annetuista äänistä.
Valon neito -kilpailun järjestävät Tampere Tunnetuksi ry ja Aamulehden Moro-lehti. Yhteistyökumppaneina olivat Tampereen Messut, KappAhl, Hildén Oy ja Kenkärepo Oy.
a



